perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kehityksen kulkua / Course of development

Midaksesta huomaa kehityksen menevän eteenpäin sen ollessa työroolissaan. Kävellessä se asettuu nopeasti sivulle tai hieman eteen, mikäli huomaa askeleeni olevan epävakaita. Sen kävellessä edessä saan kahdenlaista hyötyä, näölle kiintopisteen ja hihnasta tukipisteen. Mikäli se kävelee sivulla on hihna löysällä jolloin tukipiste katoaa.

Kävelyä ( Walking. )

Kävimme meille kummallekin uudessa kaupassa, siellä se asettui nätisti viereen kävelemään. Vielä jaksaa innostua mikäli ihmiset pysähtyvät katsomaan sitä. Pikku hiljaa tämäkin on vähentymään päin, onneksi. Ohittaa ihmiset kaikissa tapauksissa nätisti ja kuuntelee komentoja. Kauppojen hajumaailma taitaa alkaa olla tuttua, sillä ei enää pysähdy paljoakaan haistelemaan mitään.

Yksi paikka jokaisessa kaupassa tuottaa hieman hämmennystä sille, nimittäin kylmäosasto. Siellä se menee sen näköiseksi että mennään pois täältä, mikä ei ole ihme karvattomalle koiralle. On kuitenkin aika iso muutos lämpötilassa verrattuna kaupan muuhun lämpötilaan.

Nyt ollaan tehty enemmän odottelua ja katselua, mikä ei ole ollut sen vahvimpia puolia. Tämäkin asia alkaa edistymään sillä malttaa odottaa seisoen taikka istuen pidempiä aikoja kuin aikaisemmin. Tämä antaa mahdollisuuden siirtää oman katseen muualle pidemmäksi ajaksi tai tehdä asioita pidempää.

Tuota odottelua ollaan harjoiteltu monella tavalla mm istumalla penkillä, seisomalla erilaisissa paikoissa joissa on erilaisia ärsykkeitä sille. Noiden lisäksi on laitettu Midasta erilaisiin paikkoihin seisomaan ja istumaan valokuvausta varten. Noissa tilanteissa se joutuu odottamaan epämääräisen ajan, jottei se opi jonkin asian kestävän aina tietyn ajan.

Odottamisen harjoittelua ( Training waiting. )
Näihin kaikkiin on sisällytetty kaukokomentoja, jotka alkavat pikku hiljaa toimia. Tosin komennot ovat yksinkertaisia ja niitä ei ole vielä ketjutettu yhdeksi isommaksi komennoksi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että haluan olla varma mitä haluan Midaksen tekevän, ennen sitä asioita ei kannata yhdistää.

Erilaisten alustojen harjoittelua ( Training on different platforms. )
Kaikkien näiden lisäksi ääniä harjoitellaan epäsäännöllisen säännöllisesti, jotta ne pysyisivät vahvoina. Se on kuitenkin yksi sen päätehtävistä, tukipisteenä olemisen lisäksi.

Tietenkin on vielä paljon tilanteita jotka vaativat koulutusta, kuten vieraiden ihmisten tervehtiminen; Midas saattaa vielä nousta ihmistä vasten samoin joidenkin koirien ohittaminen on vaikeaa. Kaiken kaikkiaan voin olla tyytyväinen tämän hetken kehityksen kulkuun, kunhan jaksaa tehdä sen kanssa töitä. Onneksi koulutuksien ei tarvitse olla kestoltaan pitkiä vaan niitä voi tehdä lyhyillä toistoilla.




You can see development in Midas when it is in its work-role. As we walk it comes quickly to my side or a little before me, if it notices my steps being unsteady. Midas gives two kinds of benefits for walking front of me: to my eyes a point and from the leash a set point. If Midas walks beside me the set point disappear.


We visited a new shop, to both of us, where Midas walked next to me neatly. It still gets excited when people stop to look at it. Slowly this is decreasing, fortunately. People all ways nicely and listens what I say. The smells of shops starts to be familiar for it doesn't stop to smell anymore.


One place confuses still Midas in stores and that is cool-area. There it just wants to quickly get away. which isn't surprising for a hairless dog. It is a pretty big change of temperature.


Lately we have done more waiting and watching, which aren't Midas strong sides. We have started to advance for you have patience to stand or sit for a longer than before. This allows me to see better what's around us.


We have trained waiting with different varieties for example: sitting on a bench, stand on places where is many stimulus for Midas. Plus, we have put Midas stand and sit on different places for photographs. In those situations it has to wait some time. so it doesn't learn that this thing lasts this long.


To all of these is included remote-commands, which starts to slowly work. Though the commands are simple and aren't chained in one big command. This simply is because I want to be sure of what I want to Midas to do, before it's unnecessary to connect the commands.


Beside these sounds are trained irregular regular so they stay strong. After all it's one of the Midas main missions, beside being support-point.

Of course there is a lot of things that needs training, like greeting visitors: Midas can stand against people and passing other dogs is difficult. All included I can be happy to current state, as long as I keep working with Midas. Fortunately trainings doesn't have to be long for they can be done in short replays.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...