torstai 12. toukokuuta 2016

Aika miettiä / Time to think

Vaikka elämä on jokapäiväinen seikkailu koiralle niin rutiinit ovat erittäin tärkeitä sille. Tietyllä kaavalla suurin osa päivistämme kuluu. Tämä on meille molemmille sopiva tahti ja tiedämme miten toinen toimii tiettyy aikaan. Kuitenkin huomasin pysähtyneeni miettimään miten voisin opettaa Midakselle uusia asioita ja samalla vahvistaen kontaktia meidän välillämme.

Ulkoilemme ja leikin varjolla harjoittelemme asioita ja välillä nostetaan vaatimustasoa, joko Midaksen osalta tai ohjaajan osalta. Ohjaan vaatimustason nostaminen ei olekkaan ihan helppoa. On tullut tavallaan aika miettiä miten voisin opettaa paremmin asioita Midakselle ja saamaan kontaktin syntymään nopeammin sen kanssa. Se reagoi asiohin nopeasti ja tarjoaa erilaisia ratkaisuja itsenäisesti.

Mietinnässä onkin miten saisin sen energian suunnattua olemaan rauhallinen silloin kun sen tarve on olla vain. Sitten kun tehdään asioita niin se olisi keskittynyt täysillä tekemiseen välittämättä mistään häiriöistä. Tietenkin asioita saa eteenpäin toistojen avulla, mutta niin kauan kuin itseltään puuttuu selkeä ajatus tekemisesä niin on aika miettiä asioita. Mikäli asia tekee asioita väärin sen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin oikein tekeminen, asia joka on tullut opittua kantapään kautta.

Aika miettiä... ( Time to think )

Rauhallista katselua ( Watching peacefully )


Toisella puolella kolikkoa on miten Midas saa puretttua kaiken energian joka jää käyttämättä silloin kuin se on työroolissaan. Nykyään kun työvaljaat otetaan pois saa se palkkioksi lelun jonka kanssa riehutaan hetki taikka se kantaa sitä. Toisena on energian poistaminen tapahtuu erilaisilla metsä lenkeillä.

Midaksen työ on kuitenkin ympäri vuorakautista ja silti sillä on oikeus olla vapaalla, jolloin sen ei tarvitse huolehtia asioista. Tämä yksi syy muiden joukossa miksi on aika miettiä mitä tehdään ja miten tehdään...

Menenkö vai en,,, ( Should I or no... )
Tästä on ihan hyvä mennä katsomaan... ( Here's a good spot to go to see )


Even when life is everyday adventure to a dog so rutines arevery important to it. Our days go in a specific pattern. This is a suitable pace and we know what other one is doing at the certain time. Though I stopped to think how could I teach new things to Midas and at the same time make stronger our connection.

We go outdoors and practice things with playing and occasionally raise the challenge: either to Midas or trainer. Raising challenge with trainer isn't easy. It's became a habit to think how could I teach things better to Midas and make the contact faster with it. It reacts quickly to things and offers different solutions independently.

It has been in thinking how could I steer energy that Midas have to make it to just be when need to be. And when doing things it would be concentrate on to that despite of distractions. Of course you can make things go forward with repeats, but when you don't have clear idea, then it's a time to stop and think. If you do things wrong fixing it is a lot harder than doing things right, a thing that has been learned in a hard way.

The other side of the coin is how to get Midas clear energy that's left after working. Now when work-vest is taken off it gets a toy that it can play with or carry the toy. extra energy is also be cleared with a jog to forest.

Midas's work is around the clock and still it has a right to be out, when it doesn't have to worry about things. This is a one reason among the others why it's time to think what are we doing and how we do it...

Translator by RH

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...