tiistai 29. maaliskuuta 2016

Vapaalla / Out of working

Onneksi arki ei pelkkää työtä ja välillä voi keskittyä ihan koirana olemiseen. Huomaan monesti, että kyseessä on nuori koira ja maailmassa on monta sille ihmeellistä asiaa, jotka kiinnostavat sitä. Näillä reissuilla pysähdellään rauhassa haistelemaan taikka katselemaan asioita.

Aina ei ymmärrä myöskään koiran logiikkaa: esimerkiksi Midas ei tykkää kävellä vesilammikoista, mutta silti menee vedestä etsimään keppiä. Ja sen saatuaan kiertää vastaantulevan vesilammikon...



Arkeen kuuluu myös paljon olemista ja lepäämistä, mikäli joku ei häiritse kameransa kanssa. Eihän silloin voi rauhassa levätä...




Nyt on se aika vuodesta jolloin pääsee päivisin liikkumaan ilman vaatteita ja rusketusta alkaa kertymään heti. Näin kahden vuoden jälkeenkään en osaa sanoa minkä värinen se on. Talvella harmaa ja kesällä ruskea.



Out of working


Fortunately the daily life isn't just about the work and Midas can focus to being a dog. I find often that it is a young dog and the world has many wonders to give that interest it. With these trips we stop often to sniff or watch things in piece.

Sometimes I can't understand the logic of the dog: for example Midas doesn't like to walk in a puddle, still it many times goes to search a stick from puddle. After getting a stick Midas circles the next puddle that it sees...

A part of the daily life is being and resting, when not being disturbed with a camera. You can't rest while being pictured...

It's the time of the year that Midas can move daily without clothes and tan starts to accumulate. After a couple years I can't say what color Midas is. In winter it is grey and in summer brown.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...