sunnuntai 28. elokuuta 2016

Käsimerkit käyttöön / Taking hand-commands to use

Kiitoksia vinkeistä ja ehdotuksista näihin käsimerkkeihin, nyt on tullut mietittyä millaisia kannattaa käyttää Midakselle.Takana on muutamia kokeiluja erilaisista käsimerkeistä Midaksen kanssa ja sille toimii selkeästi yhden käden merkit paremmin kuin kahden käden. Tästä syystä olen muokannut viittomamerkeistä sille sopivia muotoja. Isoin poikkeama on istu käsky, koska sen osalta on jo käsimerkki. Se on niin vahvasti iskostunut Midaksen päähän ettei sitä kannata lähteä vaihtamaan.

Odottaa mitä pitäisi tehdä / Waiting for something to do
Olen ottanut käsimerkit käyttöön sanojen rinnalle, jotta Midas ymmärtäisi niiden tarkoittavan samaa asiaa. Ottaessani nämä käyttöön olen huomannut Midaksen lukevani kehoni kieltä enemmän kuin aikaisemmin tai todennäköisesti en ole vain huomannut sitä aikaisemmin näin selkeästi. Midas lukee selvästi kehoni kieltä ennen kuin ehdin näyttää merkkejä. Se alkaa tekemään komentoa ennen kuin merkki on tehtynä. Tässä taas pitää olla tarkkana ettei meistä kumpikaan ala oikaisemaan.

Samaa harjoittelua ollaan tehty kun Midas on ollut töissä ja kieltämättä helpottaa paljon kun voin  ohjata kädellä tarvittaessa. Näin pystyn entistä paremmin keskittymään liikkumiseen ja Midas tietää mitä sen pitää tehdä.

Seuraa minua / Follow me

Jotenkin on alkanut tuntua tiettyjen asioiden sujuvan ihan itsestään aina välillä ja ohjaamisen tarve on vähentynyt. Tietysti meille kummallekin on tullut lisää kokemusta erilaisista paikoista ja siitä miten niissä kannattaa toimia.


Eteenpäin / Forward


Thank you for your suggestions for these hand-commands, now I've pondered what kind of should I take to use with Midas. We've tried different kinds of gestures already and clearly one-hand-commands suits better to Midas than both-hand-commands. Therefor I've shaped sign language into suiting shape. The biggest deflection is the sit-command, for there is a command already. It is so strong that there's no reason to go ahead and chance it.

Now I've taken hand-commands into use beside normal-commands, so Midas could understand better that they mean same things. At the same time I've noticed that Midas reads my body language more than before or I just haven't noticed it before, which is more likely. Midas clearly reads my body language before I can give a command. Midas does the commands before the command is finished. In this I have to be careful so neither of us will rush the corners.

Same training we've done at the work and without denying it has done moving easier for I can guide Midas with my hands. Therefor I can focus more on walking and Midas knows what it has to do.

Somehow it has started to feel like somethings has started to run successfully and the need to lead has decreased. Of course to both of us have more experience and how to operate.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...