Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran koulutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koiran koulutus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 20. elokuuta 2016

Komentojen järkeistäminen / Arranging commands

Välillä sitä miettii miten asioita olisi voinut tehdä toisin Midaksen kanssa alusta alkaen. Pohdintaa  aiheuttaa sanojen tai käsimerkkien käyttäminen eri komentoihin. Yleensä sitä ajattelee vain tätä hetkeä ja ongelmaa joka on edessä pyrkien löytämään siihen ratkaisun.

Nyt löytää edestään niitä sanoja joita olisi kannattanut miettiä kahteen kertaan ennenkuin ottaa ne käyttöönsä. Otetaan esimerkiksi oikealle, Midas menee oikealle niin kuin on opetettu. Nyt olisi tarvetta saada se seuraamaan oikealla sivulla; pitää keksiä jokin muu sana.


Harjoittelua
 
Samaan aikaan olen miettinyt käsimerkkien käyttämistä ja niitä on joitakin käytössä. Aloin selvittelemään onko olemassa jossain valmiiksi tietyt merkit miettynä. Joitakin merkkejä löytyy muttei tarpeeksi... Tämän jälkeen jäin miettimään jos käyttäisin viittomamerkkejä tiettyihin komentoihin, osaan komennoista on käytössä keksityt merkit. Nämä merkit eivät ole lähelläkään viittomamerkkejä...
Toisaalta tiettyihin viittomerkkeihin tarvitaan kahta kättä ja hihnassa kävellessä se ei ole ihan yksin kertainen asia. Toisena ongelmana tulee vastaan Suomen sää, miten talvella antaa komentoja hanskat kädessä...

Odottamassa vihjettä mitä tehdään

Edessä on päätöksen tekeminen: keksiäkö omia helppoja merkkejä vaiko käyttää viittomamerkkejä komentona. Toiseksi pitää päättää opettaako tietyt sanat tarkoittamaan uutta asiaa vai keksiikö uusia sanoja. Mikäli päätän opettaa vanhan sanan merkitsemään uutta asiaa on edessä jonkinlainen jumppaaminen, jotta Midas sisältää uuden toiminnon. Tämä taas tuo eteen kuitenkin sen että pitää keksiä sana joka tarkoittaa vanhaa toimintaa. Tämä ongelma on ihan itse aiheutettu, kunpa sitä olisi osannut ajatella hieman pidemmälle.

Toisinaan tulee mieleen että olisi pitänyt olla aloittaessa kristallipallo, josta olisi nähnyt mitä kaikkea Midaksen haluaa tekevän missäkin tilanteessa. Sitten miettinyt valmiiksi komennot ja käsimerkit...
Toisaalta koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan ja on kieltämättä mukavaa harjoitella Midaksen kanssa erilaisia asioita. Näissä harjoituksissa unohtaa kaiken muun ja samalla tulee tehtyä itselleen hyödyllisiä harjoituksia.

Koulutuksen alkumetrejä
Koulutuksen alkumetrejä


Mikäli jollakulla olisi osoittaa linkki paikkaan valmiista käsimerkeistä olisin erittäin kiitollinen.


At times I think what could I've done differently with Midas at the start. I've wondered with use of words and hands in commands. Usually I think present and a problem that's ahead and solution on that.

Now, I found ahead words that I should have had thought twice before using them with Midas. For example "to right", Midas comes to my right side as he's taught. Now, I have to teach him to follow me on my right side; I have to come up with a new word.

At the same time I have thought about using hand-commands and some of them is already in use. I looked up is somewhere someone came up with signs. Some signs has already been made, but not enough.  Afterwards I thought of using sign language as commands, in some of commands has made up signs in use. These signs are not even close to sign language
Although some of the sign language need both of the hands and walking with a leash it's not a simple thing to do. Another problem is the weather in Finland on weather, how to give commands with gloves.

Alot of decisions has to be made in near future: come up with own simple signs or to sign language as commands. Second of all should I teach old words to mean something new or come up with new words. If I decide to give old words new meaning it's going to be hard to get Midas to understand new meanings. This brings me to inventing a new word meaning an old command. This problem is self-caused, only if I had thought further.

At times I wish I'd had a crystal ball, where I could've seen what I would have wanted to Midas to do in certain situations, and then thought about commands...Though you never know what tomorrow brings and it is nice to train with Midas. In these training sessions you forget everything else and at the same time I do things benefitting me.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Uusia käskyjä / New commands

Nyt ollaan otettu käyttöön Midaksen peruslenkeillä erilaisia uusia komentoja, joiden tarkoituksena on pitää kontaktia yllä paremmin koko ajan. Näiden komentojen välissä se saa tehdä asiansa rauhassa ja nuuskutella ympäristöään. Tavoitteena olisi saada sen kuono irti maasta ja seuraamaan paremmin rinnalla.

Kuono irti maasta ja kontakti toimii / nose up in land and contact working

Oman haasteensa tälle antaa toisten koirien hajut, jotka olisi voitettava. Tässä on otettava käyttöön voimakkaammat namit palkkioksi, jotta pärjäisi mielenkiintoisille hajuille. Toisena keinona on kulkea niin ettei se pääse kaikkien hajujen pariin vaan ne toimivat sille palkkiona.

Midas on oppinut ettei syö ilman lupaa muuta kuin jäniksen tai hevosen jätöksiä, yök. Niiden voittamiseen ei ole vielä valitettavasti tarvittavan hyvää palkkiota löytynyt. Tämän vuoksi kontakti treenejä tehdään tiheämmin ja tarvittavilla palkkioilla.



Näiden uusien komentojen vieminen erilaisiin ympäristöihin yhdessä kontakti harjoitteiden kanssa on auttanut kaupassa asiointiin, ihmisiin reagointiin sekä koirien ohittamiseen. Aina asiat eivät mene kuten on ajatellut mutta jokainen onnistunut kerta vie asiaa eteenpäin.

Mitä pitäisi tehdä... ( What should I do... )


Nämä harjoitteet ovat tuoneet parempaa sidettä minun ja Midaksen välille. Samalla Midaksen joutuessa miettimään näitä uusia asioita hoituu aivojumppa, joka väsyttää sitä paremmin kuin mikään lenkki.


Recently we have taken up new commands that should make the contact better. Between these commands Midas can do different things in peace. The goal is to get Midas nose up from the ground and get it to follow me better.

It's a challenge when on the ground is different kinds of smells that needs to be win. We had to take stronger rewards to that would win the smells. Other method is to walk so that the smells are rewards to Midas.

Midas has learned to not eat rabbit or horse without command, yök.  To those hasn't been found a right reward. Therefor we train more frequently and with right rewards.

Taking these commands to different environments, along side with contact, has helped in stores, reacting to other people and passing other dogs. Always things doesn't go like planned but every time it goes well, it takes us forward.

These trains has brought better bond between Midas and I. At the same time Midas has to think these things which are good practicing for it, that tires it more than any jog. 

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Harjoittelua ja lisää harjoittelua / Training and training

Välillä sitä miettii onko vika kouluttajassa vai Midaksen kyvyssä sulkea korvat tietyissä tilanteissa. Totuus on löytynyt tähän asti aina peilistä vaikka sitä ei haluaisi myöntää.Paljon ollaan harjoiteltu  erilaisia kaukokomentoja, välillä homma toimii niin kuin pitää. Midas reagoi käskyyn heti ja tekee mitä pitää ja toisinaan se tekee asian usean mutkan kautta. Nuo mutkan kautta tehtävät asiat ovat laittaneet miettimään mitä voisin tehdä toisin ja pitäisikö olla paremmat palkkiot tarjolla...

Kaukokomentoja ( Remote-commands )

Samalla ollaan yritetty harjoitella maassa makaamista erilaisilla alustoilla; vielä suurempaa läpimurtoa ei ole tullut asian suhteen. Palkkioina on ollut erilaisia super nameja, mutta maahan meno on silti erittäin vaikeaa Midakselle. Nyt se onnistuu osittain hiekalla muttei nurmikolla... ollaan harjoiteltu eri pituisessa heinikossa mutta työtä on vielä paljon edessä. Miettiessäni asiaa syy voisi olla yksinkertaisesti se, että nurmikolla on erilaisia ötököitä jotka purevat... Mene ja tiedä sitten; mietitään millä sen saisi toimimaan.

Kyllähän minä tälläisellä alustalla suostun maahan menemään ( Surely I lie down on here. )

Tämän lisäksi ollaan harjoiteltu rallytokon liikkeitä muutamassa erilaisessa ympäristössä. Näissä harjoituksissa tulevat omat rajoitteeni aina välillä vastaan. Yhtenä ongelmana on se kun joutuu tekemään pyörivää liikettä niin tasapainoni saattaa laittaa ottamaan ylimääräisiä askeleita. Midaksen havaittua ne se asettuu hieman eteeni tukipisteeksi ja talutushihnan lukko nousee. Tosin osallistuessamme jonain päivänä rallytoko-kilpailuun ja saadessamme radan tehtyä olemme voittaneet monta estettä matkalla, eikä ole väliä mitkä ovat meidän pisteet...

Suostun istumaan tälläisellä alustallakin... ( I even sit on a platform like this... )
Näissä kaikissa harjotuksissa tulee vahvistettua ihan peruskomentoja ja kontaktia. Kontakti on parantunut ja asioita harjoitellaankin häntä heiluen. Ja mikäli hihnan jommassa kummassa päässä on havaittavissa ettei ole hyvä päivä tehdä jotain asioita niin silloin ne siirretään odottamaan parempaa hetkeä.
Harjoitellaan myöhemmin... ( Training later... )
Lepo hetki... ( A moment of rest... )



Sometimes I wonder if the problem is with trainer or with Midas ability to close its ears in certain situations. So far the truth has been found in a mirror, though I wouldn't want to admit that. We have trained a lot of remote-commands and sometimes they work like a dream. Midas reacts to a command instantly and does what is wanted. Other times it doesn't do them as well as I would hope. Those times gets me to think what I could do differently and should I have better rewards to present...


At the same time we have trained laying on a different kinds of platforms; without any big breakthroughs. I have had all kinds of rewards, from super rewards to lesser rewards, but laying down is hard for Midas. Currently it can lie on sand partly but not on grass... we have tried different types of grass but there's a lot of work still ahead of us. I have figured that on grass there are bugs and ants that bite are the reason why Midas doesn't lie down... Who knows: we'll figure it out.


Along with the laying down training, we have trained for rally-toko. In these trainings my own limits come up time to time. one problem is that when Midas has to spin so my balance makes me take few extra steps. After Midas notices this it stops and comes forth of me to be a support for me. Though, for one day when we participate in rally-toko-competition and finishing the track, we have won many obstacles, no matter what our score is...

All of these trains strengthens our basic commands and contact. The contact has got better and things are trained with happiness. And if either of us is having a bad day we move our training for a better moment.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kehityksen kulkua / Course of development

Midaksesta huomaa kehityksen menevän eteenpäin sen ollessa työroolissaan. Kävellessä se asettuu nopeasti sivulle tai hieman eteen, mikäli huomaa askeleeni olevan epävakaita. Sen kävellessä edessä saan kahdenlaista hyötyä, näölle kiintopisteen ja hihnasta tukipisteen. Mikäli se kävelee sivulla on hihna löysällä jolloin tukipiste katoaa.

Kävelyä ( Walking. )

Kävimme meille kummallekin uudessa kaupassa, siellä se asettui nätisti viereen kävelemään. Vielä jaksaa innostua mikäli ihmiset pysähtyvät katsomaan sitä. Pikku hiljaa tämäkin on vähentymään päin, onneksi. Ohittaa ihmiset kaikissa tapauksissa nätisti ja kuuntelee komentoja. Kauppojen hajumaailma taitaa alkaa olla tuttua, sillä ei enää pysähdy paljoakaan haistelemaan mitään.

Yksi paikka jokaisessa kaupassa tuottaa hieman hämmennystä sille, nimittäin kylmäosasto. Siellä se menee sen näköiseksi että mennään pois täältä, mikä ei ole ihme karvattomalle koiralle. On kuitenkin aika iso muutos lämpötilassa verrattuna kaupan muuhun lämpötilaan.

Nyt ollaan tehty enemmän odottelua ja katselua, mikä ei ole ollut sen vahvimpia puolia. Tämäkin asia alkaa edistymään sillä malttaa odottaa seisoen taikka istuen pidempiä aikoja kuin aikaisemmin. Tämä antaa mahdollisuuden siirtää oman katseen muualle pidemmäksi ajaksi tai tehdä asioita pidempää.

Tuota odottelua ollaan harjoiteltu monella tavalla mm istumalla penkillä, seisomalla erilaisissa paikoissa joissa on erilaisia ärsykkeitä sille. Noiden lisäksi on laitettu Midasta erilaisiin paikkoihin seisomaan ja istumaan valokuvausta varten. Noissa tilanteissa se joutuu odottamaan epämääräisen ajan, jottei se opi jonkin asian kestävän aina tietyn ajan.

Odottamisen harjoittelua ( Training waiting. )
Näihin kaikkiin on sisällytetty kaukokomentoja, jotka alkavat pikku hiljaa toimia. Tosin komennot ovat yksinkertaisia ja niitä ei ole vielä ketjutettu yhdeksi isommaksi komennoksi. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä että haluan olla varma mitä haluan Midaksen tekevän, ennen sitä asioita ei kannata yhdistää.

Erilaisten alustojen harjoittelua ( Training on different platforms. )
Kaikkien näiden lisäksi ääniä harjoitellaan epäsäännöllisen säännöllisesti, jotta ne pysyisivät vahvoina. Se on kuitenkin yksi sen päätehtävistä, tukipisteenä olemisen lisäksi.

Tietenkin on vielä paljon tilanteita jotka vaativat koulutusta, kuten vieraiden ihmisten tervehtiminen; Midas saattaa vielä nousta ihmistä vasten samoin joidenkin koirien ohittaminen on vaikeaa. Kaiken kaikkiaan voin olla tyytyväinen tämän hetken kehityksen kulkuun, kunhan jaksaa tehdä sen kanssa töitä. Onneksi koulutuksien ei tarvitse olla kestoltaan pitkiä vaan niitä voi tehdä lyhyillä toistoilla.




You can see development in Midas when it is in its work-role. As we walk it comes quickly to my side or a little before me, if it notices my steps being unsteady. Midas gives two kinds of benefits for walking front of me: to my eyes a point and from the leash a set point. If Midas walks beside me the set point disappear.


We visited a new shop, to both of us, where Midas walked next to me neatly. It still gets excited when people stop to look at it. Slowly this is decreasing, fortunately. People all ways nicely and listens what I say. The smells of shops starts to be familiar for it doesn't stop to smell anymore.


One place confuses still Midas in stores and that is cool-area. There it just wants to quickly get away. which isn't surprising for a hairless dog. It is a pretty big change of temperature.


Lately we have done more waiting and watching, which aren't Midas strong sides. We have started to advance for you have patience to stand or sit for a longer than before. This allows me to see better what's around us.


We have trained waiting with different varieties for example: sitting on a bench, stand on places where is many stimulus for Midas. Plus, we have put Midas stand and sit on different places for photographs. In those situations it has to wait some time. so it doesn't learn that this thing lasts this long.


To all of these is included remote-commands, which starts to slowly work. Though the commands are simple and aren't chained in one big command. This simply is because I want to be sure of what I want to Midas to do, before it's unnecessary to connect the commands.


Beside these sounds are trained irregular regular so they stay strong. After all it's one of the Midas main missions, beside being support-point.

Of course there is a lot of things that needs training, like greeting visitors: Midas can stand against people and passing other dogs is difficult. All included I can be happy to current state, as long as I keep working with Midas. Fortunately trainings doesn't have to be long for they can be done in short replays.



maanantai 27. kesäkuuta 2016

Reissuja ja harjoittelua / Trips and practising.

Viime aikoina ollaan käyty useissa uusissa paikoissa Midaksen kanssa. Joissakin paikoissa se on ollut työroolissa ja toisissa saanut olla vapaalla. Jokainen reissu on  mietitty niin, että molemmat jaksaisivat liikkua ja nauttia paikoista. Samalla joka kerta pukiessani kuulokoiran liivit päälle muuttuu Midaksen rooli työmuotoon. Työmuoto ei estä opettelemasta uusia asioita taikka vahvistamasta olemassa olevia asioita. Samalla ollaan kokeiltu erilaisia asioita...

Utelias AHT... ( A Curious AHT...)


Näillä reissuilla on pyritty töissä ollessa vahvistamaan työroolin pituuden venymistä ja kestoa. Näillä vahvistavilla harjoituksilla on saatu selvää hyötyä käytökseen. Kontaktin ottaminen tapahtuu nopeammin, piippaus on vähentynyt ja maltti odottaa on kasvanut vaikka siinä onkin vielä paljon tekemistä. Samalla oma käytös on muuttunut selvästi rennommaksi ja ohjeiden antaminen Midakselle selkeämmäksi.

Kontakti ( The Contact. )


Vapaalla ollessa ollaan taas harjoiteltu erilaisten häiriöiden siedon kestämistä ja ettei jokaista eläintä tarvitse tervehtiä. Näiden lisäksi ollaan treenattu eri positiossa kulkemista minuun nähden. Tällä haetaan sitä, että saisin Midaksen sellaiseen asemaan josta saan tarvittavan  kiintopisteen ja sitä että saan sen turvalliseen asemaan tarvittaessa. Turvallista paikkaa tarvitaan välillä mm. kaupan kassajonossa, kun ihmiset eivät jätä yhtään väliä tai muissa vastaavissa tilanteissa.


Oli se sitten kummassa tahansa roolissa niin noiden lisäksi olen vahvistanut ääniä, jotka ovat kuitenkin päätehtävä. Ei ole väliä onko sillä liivit vai ei niiden tulee toimia ympäristöstä riippumatta. Liivien pukeminen antaa minulle itselleni tietyn rauhan toimia erilaisissa tilanteissa kun tiedän Midaksen tekevän työnsä. Sen antama tukipiste auttaa liikkumaan ja se ilmaisee äänet, sekä auttaa astumaan eteenpäin tarvittaessa. Noilla työliiveillä on paljon enemmän tehtäviä kuin pelkkien äänien ilmaiseminen ainakin minun tapauksessa.

Pitkä työvuoro takana... ( A Long shift behind...)


Ei nuo reissut ole onneksi olleet pelkkää harjoittelua vaan mukaan on mahtunut paljon normaalia koiran elämää. Tämäkin puoli on erittäin tärkeää, että Midas saa levätä ja tehdä koiran juttuja. Noihin juttuihin liittyy myös säännölliset leikit sen kanssa.

Leikin aika ( Time to play. )

Melkein uskallan mennä veteen... ( I almost dare to go to the water... )




Lately we have visited many new places with Midas. Some places it has been in the work role and some places it hasn't. Every trip has been planned so that both of us would be able to move and enjoy.  Every time when Midas wears the hearing-dog-vest it goes to into work-role. The work-role doesn't block it to learn new things or strengthen the old. At the same we have tried new things...

In these trips we have pursued of dragging the shift of the work-role. With these strengthening lessons we have achieved use to the behavior. The contact happens faster, peeping lessen and patience to wait has grown, though there still is a lot to do. At the same time my own behavior has changed more relaxed and commands to Midas has come clearer. 

In free-time we have practiced with tolerance of different kind of distractions, not every animal needs to be greeted. We have also practiced walking considering to me. With these I can get Midas to a position where I can get a set point and so I can get Midas to a safe if need be. A safe place is needed for example in a line in market when people are close. 

Whatever role Midas is I have strengthen the the sounds, that are its main mission. No matter if it has the vest on or off, they need to work regardless of the place. Putting on the vest gives me some kind of peace to be in different situations when I know that Midas will do its work. The set point it gives helps me to move, it marks the sounds and helps me to move onward if need be. The vest is more than marking the sounds at least for me. 

The trips aren't fully training and learning, but much normal dog life as well. This side too is important so Midas can rest and do things that dogs does. Those things involve playing regularly.



keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Midaksen palkkaaminen / The hiring of Midas

Midaksen kanssa tulee harjoiteltua työn ohessa ja vapaalla. Paljon ollaan harjoiteltu kontaktin ottamista erilaisissa tilanteissa ja se onkin mennyt eteenpäin reippaasti. Nyt ollaan päästy seuraavan haasteen äärelle nenän nouseminen maasta treenauksen aikana. Töissä nenä pysyy aika hyvin ylhäällä.

Kaikkeen harjoitteluun liittyy erilaiset palkkiot joista osa on todettu toimiviksi. Nyt onkin haasteena löytää sopiva palkkio jolla saisin Midaksen kontaktin kaikista hajuista huolimatta. Kyseessä kun on nuori uros niin hieman vaikea löytää palkkio joka voittaa tyttöjen hajun...

Midakselle on käytössä palkkiona töissä ollessa erilaiset namit kun ollaan liikkeellä, mikäli se merkkaa liikkeessä äänen saa se vähän enemmän namia. Nykyään palkkioksi riittää myös kehuminen ja pieni silitys aina välillä. Paikoillaan odottaminen on ollut aina haasteellista ja tähän onkin kolmenlaisia palkkioita käytössä; asettuminen paikkaan josta näkyy tapahtumaa koko ajan, puruluu tai namit. Työn päätteeksi saa leikkiä lelulla riehakkaasti taikka kantaa sitä, riippuen ihan kummin haluaa tehdä. Kuitenkin tuohon lopetukseen liittyy aina leikkiminen joka kestää vain tietyn ajan, jotta asia pysyy sellaisena jota Midas todellakin haluaa.

Mikäli Midas näkee jotain mielenkiintoista ja alkaa hihnassa vetäminen niin seurauksena yksinkertaisesti pysähtyminen. Odotan että Midas palaa takaisin viereeni ja ottaa kontaktin, jonka jälkeen palkkiona toimii liikkeelle lähteminen ja mahdollinen pääsy mielenkiintoisen kohteen luokse.

Yleisesti ottaen Midaksen paras palkka on se että näkee mitä tapahtuu ja pääsee mukaan, kuitenkin se pitää yllä kontaktia minuun. Kontakti on kuitenkin avain asemassa tuohon nenän nousemiseen maasta, joka kyllä nousee oikean palkkion löytyessä. Ollessaan työ-, harrastus taikka vapaa roolissaan kaikki palkitseminen tapahtuu positiivisen vahvistamisen kautta.

Jotain mielenkiintoista näkyvissä ( Something interesting to see. )



I practice with Midas while working and on free-time. We have trained alot of contact in different situations and it has got a lot stronger. The next challenge is to get Midas's nose up from the ground while we are training. At work the nose keeps up pretty well.

Every practice comes with different rewards that some has worked. Now the challenge is to find the right reward that with I can get Midas's attention no matter of all smells. Midas is a young male so it's hard to find the reward that wins smell of females...


The reward while working is a different kind of sweets when we're on go, that if Midas marks a sound on go it gets a sweet. Now just praise and a little bit of petting works time to time. Waiting is challenging and to this I have three kinds of sweets; lying down where it can see happenings all time, a bone or sweets. After the work it can play with a toy or carry it, depending on what it wants to do. Though, the play last only a few moments, so it stays a thing that Midas keeps interest in.


If Midas sees something interesting and starts to pull the leash, I simply stop. Then I wait to Midas return back to my side and to take back the contact and the reward is to me starting to walk again and possible access to the point of interest.


Usually the best reward is that it sees what happens and gets along, however it keeps the contact with me. The contact is the key for the nose raising from the ground, that happens when the reward is right. While being in work-role, hobby-role or free-time-role every reward comes with positive vibes.


perjantai 3. kesäkuuta 2016

Muutoksien alku / The beginnig of chances



Jokin aika sitten pysähdyin miettimään kuinka toimitaan Midaksen kanssa missäkin tilanteessa. Nyt asioihin on tullut muutoksia, joista suurin muutos on tapahtunut itsessäni. Olen pyrkinyt harjoittelemaan rentoutta kävellessämme Midaksen kanssa oli tilanne millainen tahansa. Tämän seurauksena olen saanut paremman kontaktin Midaksen kanssa, joka odottaa vihjettä mitä tehdään. Osana tähän kontaktin parantumiseen on ollut myös rally-tokon harjoittelu.

Kontakti harjoittelua / Contact trainning
Kontakti harjoittelua / Contact trainning
Tämä rentous ja kontakti näkyy Midaksen työskentelyssä selvästi, se jaksaa odottaa paremmin kuin aikaisemmin. Kyllä katselee ympärille mutta hyvin pienestä vihjeestä on taas katsekontaktissa minuun.  Ohjaaminen on helpottunut kun osa sanoista on korvautunut käsimerkeiksi, tosin tässä asiat eivät ole ohjaajalla aina yhdenmukaisia. Välillä tulee sanallinen komento ja välillä käsimerkki tai molemmat yhtä aikaa.

Työskentely on muuttumassa rutiiniksi meille molemmille, joka tarkoittaa hihnan molemmissa päissä rentoutta. Kun kontakti on vahvana riittää pienet vihjeet kertomaan Midakselle mitä odotan sen tekevän. Tämä auttaa sitä olemaan rennompi ja auttaa sitä asettumaan odottamaan asioiden tapahtumista rauhallisemmassa mielentilassa.

Seuraavana askeleena tulee olemaan selkeämmät käsimerkit ja kauko-ohjaukseen totuttaminen, sekä minun häviäminen näkyvistä. Meidän välinen side on voimakas koska vietämme toistemme seurassa suunnilleen 24/7.

Kontakti harjoittelua / Contact trainning
Kontakti harjoittelua / Contact trainning
Samaan aikaan kun olemme saaneet tietynlaista rentoutumista työskentelyssä on se siirtynyt myös vapaa-aikaan. Tuntuu kuin Midas olisi pesusieni joka imee oppia tällä hetkellä erilaisista asioista. Tätä tilaa olen pyrkinyt etsimään välillä ehkäpä liian totisella harjoittelulla.

Nyt se opettelee tuomaan kenkiä ja muita tarvittavia asioita, positiivista on nähdä se kuinka koira tekee asioita häntä heiluen. Kaikki tämä muu avustava toiminta on sille leikkiä vaikka asioista on käytännön hyötyä minulle.

Tietenkin joissakin tilanteissa hajut vetävät sitä puoleensa ja siihen on etsinnässä oikeanlainen palkkio, jolla nenän saisi pois maasta ja kontaktin minuun.

Kontakti harjoittelua / Contact trainning
Kontakti harjoittelua / Contact trainning

Äänien suhteen ollaan sellaisessa tilanteessa että Midas ilmoittaa ja tarvittaessa näyttää sellaisia ääniä joita ei ole opeteltu taikka ei pitäisi merkata minulle. Tämä on omalla tavalla vaikea tilanne minulle kun en kuule ääntä jonka se merkkaa ja vie sen luokse. Jos se on hyvä että näyttää kyseisen äänen saa se palkkion, mutta jos se ei ole niin palkkiota ei tipu. Suurimmaksi kysymykseksi nousee mitkä äänet ovat hyviä merkattavaksi ja mitkä eivät ole.... Monesta asiasta saattaa tulla samankaltainen ääni, eikä koira erottele laitteita toisistaan vaan tekee päätöksen äänen suhteen. Tästä on kokemuksia kun meinasin päätyä huoltoaseman keittiöön katsomaan mikroa, josta lähti merkattavaksi opetettu ääni. Siinä olisi voinut olla ihmettelemistä minulla ja henkilökunnalla...



Some time ago I stopped to think how to be with Midas in different scenarios. Now there has come change to things, the biggest in me. I tried to be more relaxed when I'm walking with Midas whatever the situation were. Because of this I've got better contact with Midas, who is waiting for a hint for a what to do next. Part of the better contact has come from rally-toko.

The relaxedness and the contact clearly shows while working with Midas, it manages to be still longer than before. Sure it looks around but in a slight hint the eye-contact is back to me. Instructing has become easier as some of the verbal signals has changes to hand-signs, though some of these the things hasn't been concordant with the instructor. At times comes verbal command and at times hand-signs or both at the same time.

Working is becoming a habit for both of us, which means relaxedness for both of us. When the contact is strong in the both ends of the leash, it means relaxedness to both of us. This helps to it to be more relaxedness and helps it to settle to wait for things to happen in a relaxedness state of mind.

The next step will be clearer hand-signs and getting used to remote instructing, also me vanishing from being visible. Our bond is strong because we are together 24/7.

At same time as we have got of certain relaxedness while working it has moved to our spare time. It feels like Midas is a sponge that sucks knowledge from different kind of things. I have tried to seek with perhaps too serious training.

Now Midas is learning to bring shoes and other needed things. It's positive to see how the dog does things with the tail swinging. All this aiding action is like a play to it while to me it's practical use.

Of course at some situations smells attract it and a right price for it is still be found, that gets it's nose off the ground and contact to Midas.

Translator by RH

torstai 12. toukokuuta 2016

Aika miettiä / Time to think

Vaikka elämä on jokapäiväinen seikkailu koiralle niin rutiinit ovat erittäin tärkeitä sille. Tietyllä kaavalla suurin osa päivistämme kuluu. Tämä on meille molemmille sopiva tahti ja tiedämme miten toinen toimii tiettyy aikaan. Kuitenkin huomasin pysähtyneeni miettimään miten voisin opettaa Midakselle uusia asioita ja samalla vahvistaen kontaktia meidän välillämme.

Ulkoilemme ja leikin varjolla harjoittelemme asioita ja välillä nostetaan vaatimustasoa, joko Midaksen osalta tai ohjaajan osalta. Ohjaan vaatimustason nostaminen ei olekkaan ihan helppoa. On tullut tavallaan aika miettiä miten voisin opettaa paremmin asioita Midakselle ja saamaan kontaktin syntymään nopeammin sen kanssa. Se reagoi asiohin nopeasti ja tarjoaa erilaisia ratkaisuja itsenäisesti.

Mietinnässä onkin miten saisin sen energian suunnattua olemaan rauhallinen silloin kun sen tarve on olla vain. Sitten kun tehdään asioita niin se olisi keskittynyt täysillä tekemiseen välittämättä mistään häiriöistä. Tietenkin asioita saa eteenpäin toistojen avulla, mutta niin kauan kuin itseltään puuttuu selkeä ajatus tekemisesä niin on aika miettiä asioita. Mikäli asia tekee asioita väärin sen korjaaminen on paljon vaikeampaa kuin oikein tekeminen, asia joka on tullut opittua kantapään kautta.

Aika miettiä... ( Time to think )

Rauhallista katselua ( Watching peacefully )


Toisella puolella kolikkoa on miten Midas saa puretttua kaiken energian joka jää käyttämättä silloin kuin se on työroolissaan. Nykyään kun työvaljaat otetaan pois saa se palkkioksi lelun jonka kanssa riehutaan hetki taikka se kantaa sitä. Toisena on energian poistaminen tapahtuu erilaisilla metsä lenkeillä.

Midaksen työ on kuitenkin ympäri vuorakautista ja silti sillä on oikeus olla vapaalla, jolloin sen ei tarvitse huolehtia asioista. Tämä yksi syy muiden joukossa miksi on aika miettiä mitä tehdään ja miten tehdään...

Menenkö vai en,,, ( Should I or no... )
Tästä on ihan hyvä mennä katsomaan... ( Here's a good spot to go to see )


Even when life is everyday adventure to a dog so rutines arevery important to it. Our days go in a specific pattern. This is a suitable pace and we know what other one is doing at the certain time. Though I stopped to think how could I teach new things to Midas and at the same time make stronger our connection.

We go outdoors and practice things with playing and occasionally raise the challenge: either to Midas or trainer. Raising challenge with trainer isn't easy. It's became a habit to think how could I teach things better to Midas and make the contact faster with it. It reacts quickly to things and offers different solutions independently.

It has been in thinking how could I steer energy that Midas have to make it to just be when need to be. And when doing things it would be concentrate on to that despite of distractions. Of course you can make things go forward with repeats, but when you don't have clear idea, then it's a time to stop and think. If you do things wrong fixing it is a lot harder than doing things right, a thing that has been learned in a hard way.

The other side of the coin is how to get Midas clear energy that's left after working. Now when work-vest is taken off it gets a toy that it can play with or carry the toy. extra energy is also be cleared with a jog to forest.

Midas's work is around the clock and still it has a right to be out, when it doesn't have to worry about things. This is a one reason among the others why it's time to think what are we doing and how we do it...

Translator by RH

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Aivojumppaa / Brainstorm

Välillä sitä miettii miten sitä voisi aktivoida koiraa älyllisesti, joka tykkää osallistua kaikkeen mitä talossa tapahtuu. Nyt kun liikkuminen on jäännyt hieman vähemmällä omista syistä, niin tylsyys vaivaa selvästikin tuota yhtä. Tylsyys on erittäin vaarallinen tuolle energia pakkaukselle ja sitä ollaan harjoiteltu, sekä odotellaan iän tuomaa rauhallisuutta.

Opeteltiin noutamaan tiettyjä asioita kuten kenkää, jonka seurauksena se kulki koiran suussa ympäri pihaa...

Pitäisiköhän se piilottaa... ( Should I hide it...)
Lopulta Midas päätti tuoda kengän minulle ja jaksoi toistaa jonkin aika sitä. Sen jälkeen se siirtyi ihmettelemään mikä otus tänne on ilmestynyt ja mitä se on vailla.

Mistä tuo on tullut... ( Where that came from...)
Jossain vaiheessa pitäisi opettaa Midas tuomaan paperia kun sitä tarvitsen, tällä hetkellä opetus on lievästi sanoen kesken... Saan kyllä sen tuomaan paperin mutta koko on jokin näistä...

Minä vain tein valmiiksi palasia paperista... ( I made only ready some pieces of paper...)
Aina ei meinaa oikein nauru pysyä sisällä ja toisinaan ei jaksa nauraa kun toinen on viennyt paperin mennessään. Onneksi lopputulos on väsynyt koira ja omistaja ja tietääpä etteivät harjoitukset tule loppumaan ihan heti.



Brainstorm


Sometimes you think how you could active your dog intelligently that likes to take part to everything that happens within the house. Now as my movement has been less than usually for my own reasons, Midas has been troubled by boredom. Boredom is dangerous thing for the pack of energy and we've been training it, and waited for the calm that comes with age.

We practiced fetching specific items, like a shoe, and the result ended up to Midas walking with the shoe round the yard...

In the end Midas decided to bring the shoe back to me and were able to repeat this act for a while. Then it moved to wonder what was this thing that had appeared and what it wanted.

After a while I should teach to Midas to bring a paper to me when I need it. Right now the process of learning is unfinished... I can tell it to bring me a paper but the size of the paper is one of these...

Not always can laugh be controlled and occasionally it's not laughable when another takes the paper with it. Fortunately the result is a tired dog and a tired owner and I know that practicing isn't going to end in a while.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...