Päivämme koostuvat rutiineista, jotka luovat tietyn toimintakaavan
päivään. Tämä altistaa minut ja Midaksen sellaiseen toimintaan, jossa
teemme asiat näennäisesti kunnolla. Tosiasiassa emme reagoi mihinkään
nopeasti taikka ollenkaan, tähän onneksi kevät tai paremminkin orastava
kesä tuo muutoksen. Voimme muuttaa aikataulua helpommin sään mukaan ja
liikkua laajemmalla alueella.
Voimme rikkoa talven tekemät kahleet; astua välillä metsään etsimään uusia polkuja, Midakselle ojia ylitettäviksi, kallioita kiipeiltäviksi tai mitä ikinä sattuukaan tulemaan vastaan. Näillä lenkeille ei ole ääniä joita tarvitsisi kertoa, enemmän Midas tuntuu vahtivan etten vain huku mihinkään tai voisin kävellä nopeammin Midaksen mielestä.
Yhteen Midaksen mielestä ihanaan paikkaan törmättiin näillä reissuillamme; soramonttuun jossa on vettä. Siellä on mukava juosta hiekan ja veden seassa, pysähtyen välillä kaivamaan hiekkaa tai kalastamaan vedestä vesikirppuja tai jotain vastaavaa. Siellä aika kuluu ja mihinkään ei ole kiire.
Midaksen toiminta montulla nostaa hymyn huulille sekä ihmetyksen mieleen. Midas ei ole ainakaan toistaiseksi suostunut uimaan, kahlaa kyllä. Sateella ja muulloinkin pääsääntöisesti kiertää vesilammikot ellei niissä ole jotain minkä vuoksi voi niihin astua. Ei elämää kannata liikaa miettiä, kun katson kuinka Midas nauttii noista hetkistä hiekkamontullaan veden kera. Se ei mieti onko vettä ensi kerralla tai onko monttu paikallaan seuraavalla kerralla vaan juoksee iloisena edes takaisin. Eikä murehdi edes siitä, että kotona odottaa suihku...
