perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016 / Year 2016

En muista milloin olisin katsonut taakse taikka eteenpäin kovinkaan pitkästi. Olen keskittynyt tähän päivään ja siitä selviytymiseen. Paljon olen mennyt sairauteni antamilla ehdoilla eteenpäin pyrkien nauttimaan hyvistä päivistä ja lepäämään huonoina päivinä. Nyt katsoessani taaksepäin kuinka paljon elämäni on muuttunut monessakin asiassa, yhtenä muutoksen tekijänä on ollut Midas.

I can't remember when I'd looked back or ahead quite far. I've focused to this day and getting through it. Much has gone by the terms of my disease as I try to enjoy of the good days and rest at the bad ones. Now looking back how much my life has changed in many aspect, one the doers of that change has been Midas

Yhtenä erityisenä muutoksena oli sen valmistuminen kuulokoiraksi ( kuulokoiran liivit), siitä lähti eräänlainen muutoksen polku. En sitä tiedostanut pitkään aikaan, ennen kuin jokin aika sitten. Midaksen työpäivä (työpäivä) koostuu monesta asiasta, joskus on enemmän tehtävää, toisinaan hyvin vähän. Samaan aikaan se vahtii minun vointiani (Koiran valvovan silmän alla) vaikken sitä aina tiedostakkaan.

The one particular change has been the time when Midas graduated as a hearing-dog (A hearing-dog vest). From that point we started down a certain kind of path; one I haven't been aware of in a long time. Midas' workday ( a workday) consists many things; sometimes there's more to do, occasionally a little. At the same time Midas will watch over me (Under the watchful eye of the dog) even though I don't always notice that.


Samaan aikaan olen saanut miettiä miten voisimme toimia paremmin yhdessä (käsimerkit käyttöön) tehdessämme erilaisia seikkailuja (seikkailuja Turussa, seikkailujen näkymätön apuri). Meniere ei katso aikaa tai paikkaa kun se päättää kyläillä (tassu kädessä), noina hetkinä tarvitsen Midasta enemmän kuin osaan sanoa. Se auttaa minua selviämään askel kerrallaan eteenpäin.

I've also pondered how could we act better with each other (Taking hand-commands to use) as we adventure together (adventure in Turku, an invisible assistant of adventure). Meniere doesn't look at time nor place when it decides to come visit ( a paw in hand ). At those times I need Midas more than I can say. He will help me through it one step at time. 

Erityisenä asiana on kuitenkin sen avaamat ovet. Olen saanut tutustua moniin uusiin ihmisiin ja koiriin, jotka tuovat iloa ja väriä elämään (sosialistamista sekä kuulokoira Domin blogissa ). Paljon muitakin tuttavuuksia on tullut mukaan.

A special thing is the doors that Midas has opened. I've met new people and dogs that all has brought happiness and color to life ( being together and hearing dog Domi blog). A lot of acquaintances has come along too.

Kuulokoira Toivo ja Midas / Hearing dogs Toivo and Midas
Kuulokoira Domi ja Midas / Hearing dog Domi and Midas

Hilla ja Midas / Hilla and Midas




Nyt uskallan katsoa hieman huomiseen vaikken tiedä millainen päivä on edessä (luota koiraasi) . En kuitenkaan ajatellut tehdä mitään suunnitelmaa ensi vuodeksi vaan astun siihen luottavaisin mielin yhdessä Midaksen kanssa. Ehkä uskallan katsoa eteenpäin rohkeammin kuin aikoihin ja samalla hieman haaveilen asioista. Tunnen sisälläni uudenlaista rohkeutta astua erilaisiin paikkoihin itsekseni yhdessä Midaksen kanssa sekä itsenäisyyden tunteen sisälläni. Jonain päivänä saatamme kävellä johonkin paikkaan  ja toivottavasti tajuan silloin jonkun osan korjaantuneen sisälläni. Ehkäpä silloin uskallan nostaa katseeni huomiseen, löytääksi itseni sellaisena kuin olen sairauteni kanssa?

Now I dare to look tomorrow even though I don't know what kind of day it will be ( X ). I haven't thought of making a plan for next year but to step in it with Midas. Perhaps I dare to look ahead more valiantly than before, and at the same time dream a bit. I feel new kind of courage to go places alone with Midas and feel independent at the same time. Some day we may walk to a place and hopefully I'll realize some part inside has healed. Perhaps then I dare to lift my head towards tomorrow, to find myself the way I am with my illness ? 

Katse tulevaisuuteen / Head towards future


maanantai 19. joulukuuta 2016

Kiitos / Thank You

On tullut aika katsoa tätä blogia taakse päin ja sanoa kiitoksia kaikille lukijoille tästä vuodesta. Siitä että olen saanut jakaa Teidän kanssa Midaksen ja minun matkaani tänä vuonna.

The time has come to look back this year and say thank you to all the readers of this year. For I have been able to share Midas and mine journey for you of this year.



Matkamme tulee jatkumaan ensi vuonna kuten tämä blogikin. Kiitoksia kaikille kommenteista ja palautteesta, jota olen saanut kirjoituksista. Niistä olen saanut voimaa ja energiaa jatkaa kirjoittamista.

Our journey will continue next year, like this blog. Thank you for all comments and feedback that I've received. From those I've gotten strength and energy to continue writing.

Nyt on aika istua alas ja nauttia Joulun rauhasta ja uudesta vuodesta läheistemme kanssa.

Now is time to sit and enjoy Christmas and New Year with our loved ones.

Hyvää Joulua & Onnellista uutta vuotta 2017

Merry Christmas & Happy New Year 2017

Frohe weihnachten und guten rutsch ins neue jahr 2017

Feliz navidad y próspero año nuevo 2017
joyeux Noel et bonne année 2017
С Рождеством Христовым и с Новым годом 2017
Häid jõule ja head uut aastat 2017
God Jul och Gott Nytt År 2017
God Jul og Godt Nytt Aar 2017

                                         Midas

 


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Pieni ja tunteikas matka / Small and emotional journey

Aloittaessani tämän blogin ajatuksenani oli ja on edelleen kertoa minun ja Midaksen seikkailuista. Kaikkiin seikkailuihin mahtuu yllätyksiä laidasta laitaan, tämä kertoo yhdestä matkamme isosta yllätyksestä. 
When I started this blog I intended and I still do to tell about Midas’ and I adventures. All stories are filled with surprises, this one tells of a big one during one of our trips.

2 vko / 2 weeks (Sari Uusitalo)





 
                                                                                                                                                            



Tänään koiramessuilla kävelimme lavalle ensin näyttämään kuulokoiran toimintaa, jonka jälkeen meidät julistettiin Suomen kuulo- ja tukikoira ry:n vuoden koirakoksi 2016. Saatuani tiedon valinnasta aikaisemmin, se sai minut hiljaiseksi. Se on erittäin iso kunnianosoitus meille molemmille. Mielestäni jokainen kuulo- ja tukoira sekä ääniapulaiset ovat voittajia vuoden jokaisena päivänä, siitä avusta jonka koirat tuovat arkeemme.

Today at the dog convention we walked on a stage first to show a hearing-dog in action. Afterwards we were  declared the hearing dog of the year 2016 by Finnish hearing and aid dogs. Receiving a message of our selection got me silence. It is a great honour to both of us. In my opinion each and every hearing and aid-dog are winners in every day of the year for the help the dogs brings to our every-day lives.

Photo Sari Uusitalo






Pentu / Puppy
En osaa pukea sanoiksi niitä tunteita, jotka tuo palkinto herättää mielessäni. Matka lavalle ja sieltä pois ovat yhtä tunteiden vuoristorataa. Mieleen putkahtelee erilaisia asioita Midaksesta pennusta tähän päivään asti. Samaan aikaan mielessä pyörii lukemattomat harjoitukset joita olemme tehneet, ihmiset jotka ovat auttaneet seuraamaan haavettani kuulokoirasta.

I cannot put it in the words the feelings that the award gives me. The journey to that stage and off from it are like rollercoaster of emotions. Pictures of Midas pops in my head all the way when he was just a cub. At the same time countless trainings that we have done spins in my head, people who have helped with my dream of a hearing - dog.


Utelias pennusta alkaen / in the begin inquisitive puppy
Kaiken tuon lisäksi kuinka monia mahdollisuuksia on tullut arkeeni Midaksen tulon myötä. Olemme saaneet tavata monia erilaisia ihmisiä eri elämän tilanteissa, oppineet molemmat paljon heiltä ihmisyydestä. Kuin pisteenä i:n päälle on syntynyt uusia ystävyyksiä, jotka tuovat lisää väriä meidän elämäämme.

Beside of all of that how many possibilities, because of Midas, has come in my life. We’ve got to meet a lot of different people, learned a lot of humanity from them. We also have gotten new friends that brings more color to our lives.

Valmiina / Ready

Nukkumassa / Sleeping
Tämä on hyvä hetki muistella menneitä seikkailuja, istua alas katselemaan taivasta nauttien hetkestä. Samaan aikaan kuitenkin huomaan mielen suuntaavan jo kohti uusia polkuja ja seikkailuja. Koskahan oppisi olemaan hetki kerrallaan niinkuin Midas?

This is a good time to reminisce the past, sit down to watch the sky and enjoying the moment. At the same time I notice my mind starting to head towards new paths and adventures. When do I learn to be and live one moment at time like Midas ?

Tässä lisää kuvia matkastamme tähän päivään
Here are more a pictures our travel on this day














keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Kevään odotusta / Anticipating Spring

Talven pimeys, kylmyys, liukkaus ja lumisuus eivät ole selvästikään meidän juttumme. Minulle se tuottaa tiettyjä vaikeuksia liikkumiseen ja Midas köllöttelee jossain lämpimässä. Tästä toimettomuudesta voisi tulla ongelma jos niin haluaisi. Teemme ulkona ne asiat jotka ovat pakko tehdä, niin etteivät ne tunnu pakolta. Vaikka Midas ei millään innolla ulos lähdekään ja nauttii pitkistä aamu-unistaan.

The darkness of winter, coldness, slipperiness or snow isn't our thing. For me it brings certain difficulties to moving and Midas enjoys to relax in warm. Idleness could become problem if I allow it. We do the things that needs to be done in outdoor, so they doesn't start to feel forced. Though Midas isn't excited to go out and enjoys to sleep late at morning.

Aamuvirkku työläinen ( Early worker. )
Noilla pakollisilla ulkoilu reissuilla liikutaan minun rajoitteideni mukaan, jotka hieman tasoittavat reittien erilaisuutta verrattuna kesään. Kuulokoira liivien ansiosta voimme yhdistää noihin ulkoiluihin  muutakin toimintaa kuten kaupassa käyntiä taikka istumista jossain lämpimässä sisätilassa. Samalla  voimme harjoitella erilaisia asioita esim äänien merkkaamista taikka olemisen sietämätöntä keveyttä.

In the necessary outings we walk inside my limits in routes that are more of a routine than in Summer. Because of the hearing-dog-vest we can combine other activities like shopping or sitting somewhere warm place. At the same time we can train different sounds for example or just simply being in one place. 

Kotona taas voidaan harjoittelun sijaan myös keskittyä leikkimiseen, joka vahvistaa yhteistä sidettämme vaikka se onkin välillä jopa liiankin vahva. Midas pitää erilaisista leikeistä osa on tyyppillisiä terrien leikkejä: narun vetämistä, lelujen tuhoamista toiset taas hieman erilaisia leikkejä. Noissa erilaisissa leikeissä etsitään erilaisia asioita; leluja taikka ruokaa. Yksi poikkeuksellinen leikki sillä on jota en odottanut näkeväni terrieriltä nimittäin pallon paimennus. Tämä tapahtuu lievästi erikoisella tavalla, toinen lelu suuhun ja kuonolla ohjataan palloa eteenpäin. Jos kukaan ei osallistu tähän sen kanssa niin pallo ohjataan sohvan alle, josta sitä pitää kaivaa sille esille.

Home we can focus to playing beside training that strengthens our bond that already is probably too strong. Midas enjoys various types of plays; some of them are terrier plays: pulling a rope or destroying toys. He also enjoys when I hid one of his toys or some of food. One play is an exceptional for it is something that I've never except from a terrier: he holds a toy in his mouth and pushes a ball of sorts around the house. If no one joins him in this play, Midas pushes the ball under a couch where it needs to be dug. 

Vapaama juoksemista ( Freely running. )
Ehkäpä jonain päivänä taas aurinko nousee ja pääsemme taas ulos tekemään erilaisia lenkkejä. Katselemaan luonnon ihmeitä sellaisena kuin ne ovat. Näin talvella tulee kuvattua vähemmän asioita, joten kuvissa näkyy muisteluja muista vuoden ajoista.

Perhaps one of these days the Sun will rise and we can go outdoors once more, and we go back to our various walks, admire the wonders of nature the way they are. In the winter time I don't take pictures as much; that's why the pictures are recollections from the past months. 


Eikähän tämä jo riitä, lähdetään takaisin sisälle ( Isn't this enough, we can go back inside. )


sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Rauhaa ja äänien vahvistamista / Peace and strengthening sounds

Viime ajat ollaan keskitytty muutamaan asiaan, lepäämiseeen lämpimässä ja ulkoilun määrien minimointiin. Näiden kahden asian lisäksi ollaan tehty useita ääni harjoituksia nielen virkistykseksi, ettei paikat venähdä kun vaihtaa nukkumapaikkaa tai kääntyy toiselle kyljelle. Kyllä ulkona kävellään kun sinne erehtyy lähtemään, mutta mielummin sitä loikoilee sohvalla peiton alla.

Lately we've focused into few things: resting in varmth and minimizing the outings. In addition to these two we have practiced many sounds to refresh the mind so that there won't any sprains when changing sleeping place or when turning to another side. Surely we walk outside when we get there, but we rather lounge on the couch under a blanket.

Aamu unessa ( Morning sleepiness. )
Saunassa lämmittelemässä ( Warming up in sauna. )
Äänistä ollaan vahvistettu tuota herättämistä;  nyt kun molemmat viihtyvät erityisen hyvin peiton alla. Midas saattaa hetken välillä miettiä kannattaako nousta lämpimästä kylmään maailmaan herättämään omistajaansa vai ei. Tosin omistaja on tehnyt siitä niin kannattavaa ettei oikein voi olla nousematta, muuten jää herkut saamatta. Sillon vasta harmittaisi todella paljon jos nousisi turhaan eikä tulisi hyvää palkkiota siitä hyvästä.

With the sounds we have strengthen waking up; now that we both enjoy being under a blanket. Midas might ponder for a second between waking up his owner or not. Though the owner has made it so worthwhile that it is hard not to wake up; otherwise treats can be forgotten. It would be irritating to wake up and getting no treat afterwards.

Lisää lepäämistä ( Resting. )

Noiden äänien kanssa saa nyt olla tarkkana kun on kaksi samankaltaista ääntä, kumman luokse ohjaa ettei tulisi tehtyä turhaa työtä. Toinen on tuttu ajastin, jonka kanssa on mukavaa leikkiä merkkaamista ja löytämisen riemua. Toisena on joku ihme paistomittari, joka piipittää saman kaltaisella äänellä. Tosin kun se laitetaan päälle niin  Midas jää ihan varmuuden vuoksi monesti vahtimaan uunia. Koska parempi vahtia uunin sisältöä ettei mitään jää vahingossakaan väliin, mikäli sellainen tilanne avautuu. Kaikkeen sitä "uhrautuu", olen ottanut vastaan uuden roolin koemaistajan, tosin omistaja ei oikein aina ymmärrä minkälaisen uhrauksen teen tässä roolissani... Jonkun pitäisi kertoa sille miten tärkeä rooli se on hänen puolestaan.

With the sounds I need to be on the ball as we have two sounds that are similar to each other. Another thing is the timer that is fun to mark and find. There's also roast indicator that peeps similarly. Though when it is put on, Midas stays close to it. Because it is better to watch the oven that nothing gets taken  away. He " sacrifices " himself to take a new role as taster; though the owner doesn't always understand the " new role. " Someone should tell them how important the role is.


Vahtimassa uunia ( Watching the oven. )
Kertomassa äänestä ja vahtimassa ruokaa ( Showing a sound and watching the food. )




Koe maistajan annos, eipä kovin paljoa saannut... ( Taster's portion; it isn't much... )
Näiden lisäksi ollaan koiramessujen hyötykoira osastolla (kuulo- ja tukikoira tiskillä) lauantaina 10.12 aamupäivästä, Tulkaa katsomaan meitä mikäli liikutte siellä lauantaina.

We will be at the dog convention at hearing-and aid-dog in Saturday 10.12 morning. Come see us if you are at the convention.


Kiva nähdä sinut ( Nice to see you. )




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...